KIITOS VUODESTA 2023!

MUltamäKIFEST 2023 KUVINA

multamäen tila

Multamäki on vanha sukutila Heinolan Kirkonkylässä, jossa on harjoitettu maanviljelystoimintaa vuodesta 1719 lähtien.
Vuosisatojen kuluessa ja sukupolvien vaihtuessa jokainen isäntäpari on tehnyt osanansa tilan kehittämistyössä.
Vuonna 1988 tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen tilan tuotantosuunnaksi valikoitui kylvösiementuotanto.
TIlan nykyinen isäntäpari, Sirkku ja Tuomo Orasmaa eivät ehkä osanneet tilanpitoa aloittaessaan ajatella, että jonain päivänä heidän historiallisella sukutilalla järjestetään hyvän fiiliksen maatilafestareita.

Multamäkifestien tarina

Talkoomeiningillä, mutta tyylikkäästi duunattuna

Multamäkifestit saivat alkunsa kesäisellä terassikierroksella vuonna 2020. Puolihumalaiset heinolalaiskaverukset saivat mielestään loistavan idean kesäfestareista. 

Pöydän ääressä istunut Tuomas Orasmaa totesi ohimennen, että tapahtumanhan voisi järjestää hänen kotipaikassaan Multamäen tilalla.

Helposti tällaiset päähänpistot saattaisivat jäädä vain baarikeskusteluksi, jotka huuhtoutuisivat unohduksiin aamulla nautittavan buranan mukana.

Idea festareista lähti kuitenkin laukkaamaan omia polkujaan. 

Vetovastuun Multamäkifesteistä otti jo ensimmäisenä vuonna Teppo Nipuli, joka on talkoohengessä tuottanut ja rakentanut tapahtumaa alusta alkaen yhdessä muun multamäkitiimin kanssa. Vuosien saatossa Multamäkifestien ympärille on kerääntynyt myös todella taitava ja innokas talkoojengi – siitä iso kiitos heille! 

Multamäkifestit syntyivät koronapandemian sulkiessa Suomea. Multamäkifestien järjestämisen haluttiin olevan piristysruiske maailmalla vellovan ruton keskellä.

Pandemia ei enää kulttuurielämää kurjista, mutta Multamäkifestien järjestämistä ajaa edelleen sama halu tarjota elävää musiikkiia ja iloista yhdessäoloa Heinolan Kirkonkylän sydämessä.

Talkoohengessä, mutta tyylikkäästi duunattuna. Sitä ovat Multamäkifestit. Tervetuloa!

OTA YHTEYTTÄ!

Contact Form Demo

041 4406922

Teppo Nipuli / Multamäkifestien tapahtumavastaava

Löydä Multamäkeen